Birthday

Ensisilmäyksellä-sarjasta tuttu näyttelijäkomistus Neil Patrick Harris, 47, paljasti Today-ohjelman videohaastattelussa, että.

Idealista Sara Sieppi Idealista: Sara Sieppi ja Roope Salminen – Ero! – Viihde. – Roope Salminen ja Sara Sieppi ovat olleet yksi Suomen seuratuimmista pariskunnista, mutta he eivät ole puhuneet suhteestaan julkisuudessa kovin paljon. Sen sijaan. sara sieppi alusvaatteissa. Media-alan moniosaaja Roope Salminen ja hänen puolisonsa Sara Sieppi ovat eronneet. Entinen Miss Suomi kertoi asiasta itse omassa Idealista-sivuston
Dylan BBC kertoo verkkosivuillaan, että Manchester United on lainaamassa useampiakin nuoria pelaajia eteenpäin. Dylan Levitt lähti tiistaina kauden mittaiselle lainalle Charltoniin ja Unitedin alle 23-vuoti. Kiti Kokkonen Perhe Suuntaa Antava Sää Hel Kun kuntatalous sakkaa, liipasimella ovat useimmiten myös koulut. Niin Säkylässä kuin Eurassakin mennään nyt kohti kevään. Kansanedustaja Raimo Piirainen: Yhdessä talous kasvun. – Mo­nel­la

Kanye Westin perustelut presidentiksi pyrkimiselle ovat olleet hähmäisiä. Kanye West, 43, on ollut runsaasti otsikoissa.

Kanye Westin presidentti­kampanja kuohuttaa Yhdysvalloissa.

– Kanye Westin perustelut presidentiksi pyrkimiselle ovat olleet hähmäisiä. Kanye West, 43, on ollut runsaasti otsikoissa.

Kerslake menehtyi eturauhassyöpään. Brittiläinen muusikko Lee Kerslake on kuollut, uutisoi Classic Rock -lehti. Useamman vuoden ajan eturauhassyöpää sairastanut Kerslake oli kuollessaan 73-vuotias. Ke.

Näyttelijä Neil Patrick Harrisin koko perhe sairasti.

– Ensisilmäyksellä-sarjasta tuttu näyttelijäkomistus Neil Patrick Harris, 47, paljasti Today-ohjelman videohaastattelussa, että.

Tom Cruisen ex-vaimo Katie Holmes, 41, bongattiin kuhertelemassa poikaystävänsä Emilio Vitolo Juniorin, 33, kanssa New.

Kerslake menehtyi eturauhassyöpään. Brittiläinen muusikko Lee Kerslake on kuollut, uutisoi Classic Rock -lehti. Useamman vuoden ajan eturauhassyöpää sairastanut Kerslake oli kuollessaan 73-vuotias. Ke.

Tom Cruisen ex-vaimo Katie Holmes, 41, bongattiin kuhertelemassa poikaystävänsä Emilio Vitolo Juniorin, 33, kanssa New.

Tags: No tags